Salcom Group Oy tarjoaa osaavimmat palvelu- ja teknologiaratkaisut it-infrastruktuurin kehittämiseen, hallintaan ja ylläpitoon. Tehtävämme on auttaa asiakkaitamme säästämään kustannuksia samalla kun helpotamme heidän arkeaan, ja autamme hyödyntämään tehdyt ja suunnitellut it-investoinnit tehokkaammin. Yhdistetyn liikevaihdon ennuste vuodelle 2011 on noin 15 miljoonaa euroa.
Rimamme on korkealla, joten missiomme täyttämiseksi kelpuutamme joukkoomme vain parhaat. Salcom Group -konserni työllistää noin 80 henkilöä.
Haemme voimakkaasti kasvavaan joukkoomme
Toimisto- ja viestintäjärjestelmien loppukäyttäjäkouluttajia
Kouluttajan työ on sosiaalista ihmissuhdetyötä, jossa vaaditaan teknisen osaamisen lisäksi vahvoja ihmissuhdetaitoja. Se myös antaa tekijälleen paljon: substanssiosaaminen nousee korkealle, viestintätaidot kehittyvät erinomaisiksi ja kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa kohoaa korkeuksiin.
Kouluttajamme vastaa itsenäisesti hänelle varatuista koulutusprojekteista. Koulutusprojekti voi koostua ainoastaan puolen päivän tietoiskusta tai se voi pitää sisällään jopa kymmeniä päiviä asiakkaalla. Projektiin voi kuulua myös uusien tuotteiden tai palveluiden opiskelua ja koulutusmateriaalin tekemistä.
Menestyäksesi kouluttajana on sinun oltava valmis laittamaan itsesi likoon ryhmän oppimisen edistämiseksi. Emme etsi lavatähtiä, vaan viestintä- ja ihmissuhdetaitoisia persoonia, joille toisen ihmisen osaamisen kehittäminen on kiinnostava ja innostava työskentelyalue. Teknisesti sinun ei tarvitse olla guru, joskin arvostamme mahdollista viestintäjärjestelmien (puhelinvaihderatkaisut, pikaviestintä, ryhmätyöratkaisut) ja toimistojärjestelmien (lähinnä Microsoft Office 2010) osaamista. Tekninen osaamisesi saadaan kyllä kuntoon, onhan talomme täynnä osaamisen kehittämisen asiantuntijoita.
Tärkeintä on kiinnostuksesi kouluttajan tehtävää kohtaan. Suhtaudumme erittäin myönteisesti mahdolliseen kouluttajakokemukseesi. Koulutuskokemus ei ole välttämätöntä, kunhan itse tunnistat kiinnostuksen tehtävää kohtaan. Perustoimistosovellusten (lähinnä PowerPoint ja Word) käyttö oltava sinulle helppoa, jotta koulutusmateriaalin tekeminen käy tehokkaasti.
Annamme lisäpisteitä, jos kykenet kouluttamaan myös englanniksi ja/tai ruotsiksi. Sinun on oltava valmis matkustamaan ympäri Suomea asiakkaidemme luo. Mahdollisuus oman auton käyttöön on positiivinen, muttei välttämätön seikka.
Tarjoamme sinulle tilaisuuden työskennellä eräässä Suomen nopeimmin kasvavista yrityksistä. Sinulla on kouluttajan tehtävässä mahdollisuus kehittyä kanssamme niin tekniseksi asiantuntijaksi kuin koulutusosaamisen ammattilaiseksikin. Tarjoamamme tehtävä on kokoaikainen.
Lisätietoja tehtävästä antaa Risto Hännikäinen (risto.hannikainen@salcom.fi, puh. 040 500 7174). Jätä hakemuksesi sähköpostilla Ristolle 28.10.2011 mennessä. Liitä hakemukseen CV:si ja kerro, mikä tarjoamassamme tehtävässä erityisesti herätti kiinnostuksesi.